Leikkausta odottaessa

2000 luvulla, kun odotin pääsyä tekonivel leikkaukseen, sain eräältä henkilöltä tämmösen vinkin ohittamaan puolen vuoden jonon: etsi omassa sairaalassasi leikkaava ortopedi, joka pitää myös yksityisvastaanottoa. Varaa häneltä yksityisvastaanottoaika, niin pääset suoraan sairaalasi leikkausjonoon ja ohitat puolen vuoden hoitojonot yleiseltä puolelta. Tein molempien polvieni kohdalla niin ja ”rahalla” pääsin nopeammin leikkauksiin yleiselle puolelle.
Sitä en tiedä, pystyykö nykyään noin tekemään ja onko nykyään minkä pituiset hoitotakuu ajat voimassa.
Enkä ota kantaa siihen, onko moraalisesti oikein maksamalla jouduttaa omaa leikkaustaan, mutta silloin minulla oli niin kovat tuskat polvissa, että olin tyytyväinen pääsystäni nopeammin operaatioihin.

1 tykkäys

Samalla tavalla olen toiminut itsekin. Joskus pidättänyt puoskarin työmatkallaankin. En tiedä mikä on oikein, mutta terveyttäni arvostan sitä tietoa enemmän. On yhtä helvettiä vedellä kuukausikaupalla kaksin käsin morfiinia särkyihinsä. Kun hoito on Suomen tasolla, on kaikki sallittua. Viimeksi operoitin itseni Neossa, julkisen ylilääkäri kun jauhoi paskaa. Vakuutusyhtiöpuoskareita piisaa.

1 tykkäys

Enää ei ole näitä erityismaksuluokkia olemassa.Itsekin käytin 1999 tuota mallia lääkärini ehdotuksesta, oli eri jonot leikkaukseen , ja pääsi nopeasti

1 tykkäys

Sote-mullistus sai aikaan ihmeitä. Olen saanut rangaistusta moneen kertaan, kun en silloin pari vuotta sitten halunnut kuin kortisonit saadakseni nauttia kesän. No sitten tuli tää hämmennys ja kaikki viivästyi. Nyt on piitkän jonon jossain 80-vuotias ja jonon keskiössa . Mielenkiintoista, kun polvien tila muuttui ihmeellisesti; narinaa ja rousketta istumasta noustessa. Ilmeisesti rustot ovat kuluneet. n. 12 vuotias lonkkaleikkaus vei hermoradan, joten pelkoa pukkas. Kiitos, ihailen rohkeista kirjoituksistanne. Terveisin Sme