Hei.
Tarttee sanoa, että lonkan tekonivelleikkaus (josta tänään melkein 6 viikkoa) on palauttanut uskoni normaaliin, kivuttomaan olotilaan. Kävely on taas mukavaa, autossa istuminen reissun päällä onnistuu ilman jatkuvia taukoja, mökillä vesipaljuun ei tartte mennä sukeltamalla ja ehkä tärkein: nukun yöni ilman jatkuvaa heräilyä kipuun.
Eli elämä hymyilee.
Toivottavasti myös teillä muilla
Hyvää ja iloista syksyä kaikille
P.S. kertokaa muutkin lonkkaleikatut kuulumisia!
Onneksi olkoon, ihana kuulla, että elämä taas hymyilee. Minulle viime vuosi oli elämäni pahin, tuntuu, etten neljään kuukauteen nukkunut. Lonkkaleikkaus toi minullekin avun ja palautti liikuntakyvyn. Nyt jonotan olkapään leikkaukseen, mutta kivut eivät ole läheskään sellaiset kuin viime vuonna. Johtuu varmaan siitä, ettei käsillä tartte kävellä kuin ehkä sirkuksessa! Hyvää syksyn jatkoa!
Moi, olen 55v mies, lonkassa(molemmissa) havaittu muutoksia jo v.2014. Siitä asti kuitenkin pärjäillyt kohtuullisesti kunnes vuosi sitten vasen lonkka alkoi olla sellainen ettei enää pärjää…olin siis venyttänyt leikkaukseen menoa melko pitkään, päällimmäisenä syynä kohtuullinen pelko ko. operaatiota kohtaan.
Nyt 11 päivää leikkauksen jälkeen voin todellakin sanoa että tuntuu hyvältä ja elämä alkaa taas olla mukavaa…säryt poissa jne.
Itse todella pelkäsin tuota leikkausta mutta kyllä kannatti ja pelko oli turhaa.
Oikein hyvää syksyä kaikille!
Reilu vuosi on kulunut ja tänään tuli 4 vkoa toisen (vasen) lonkan tekonivelleikkauksesta. Hyvin on alkanut kuntoutuminen tämänkin leikkauksen osalta. Tosin kipeämpi ja mustelmaisempi (koko raaja pakarasta jalkapohjaan) olen ollut nyt kuin elokuussa 2022.
Molemmat lonkat operoitiin Jämsän Jokilaakson sairaalassa; ortopedi Ville Remes leikkausryhmineen teki erinomaista työtä ja os 5:n henkilökunta on aivan mahtavaa porukkaa. Hoidonvaraaja (olin häneen monen monta kertaa yhteydessä, kun kyselin peruutusaikaa) on aivan ihana henkilö.
Nyt alkaa olemaan messevä olo — liikkuminen sujuu jo kohtalaisen hyvin. Voin vaan todeta, että uudet varaosat palauttivat elämänlaadun takaisin! Tsemppiä jokaiselle omalla nivelrikkopolulla
Tammikuun alussa tulee vuosi lonkkaleikkauksesta.
Hyvin toivuttu ja päivitetty lonkka toimii moitteettomasti.
Vaikka murtuneen lonkan leikkaus viivästyi viikolla päivystyksessä tehdyn virhearvion vuoksi.
Ei näin nuorelta 46v. voi kaatuessa lonkka murtua.
Minulla 6 vkoa lonkkaleikkauksesta, opettelen luottamaan uuteen jalkaani. En vielä seiso yhdellä jalalla! Mutta kivut ovat lonkasta kadonneet, selkäkin jo suortuu. Kyllä kuluneet osat kannattaa vaihtaa uusiin, minulla jo 6 uutta niveltä. Aloitamme ensimmäisiä jo uusimaan… Älkää pelätkö operaatioita, kyllä se kirpaisee vain ja sitten alat kuntouttaa, ei saa jäädä makaamaan. Kannustan.
Lonkkaleikkauksesta aikaa pikkuisen vajaa vuosi ja hyvin tässä pärjäillään jo. Parasta on kipujen häviäminen lähestulkoon kokonaan ja sitämyötä nukkumisen parantuminen huomattavasti. Viimeiset kuukaudet ennen leikkausta oli kovia kipuja ja niiden katoaminen on helpottanut olotilaa paljon. Nyt pieniä kipuja tulee, jos on rasittanut lonkkaa jotenkin uudella tavalla, mutta ne kivut ovat ohimeneviä, ne on oppinut tunnistamaan ja niiden kanssa kyllä pärjää.
Nykyisellään olen pystynyt palaamaan tuttujen liikuntaharrastusten pariin ja kuntouttanut lonkkaa hitaasti mutta varmasti. Vesiliikunta sopii mun lonkalle ja muillekin nivelille parhaiten. Hyvää kuntoutusta olivat fysioterapeutin antamat jumppaliikkeet, niitä kannattaa tehdä ahkerasti.
Täältä myös rohkaisua ja kannustusta mennä operaatioon, voit päästä eroon kivuista kokonaan ja parantaa elämänlaatuasi merkittävästi.
Oikea lonkkani alkoi hajota viidennen nikaman luudutuksen jälkeen syyskuusta 2021, aivan kuten kirurgi Töölön selkäsairaalassa sanoi. Se vaihdettiin uuteen Coxassa viime toukokuussa.
Fyssari käski käyttää kyynärsauvoja ainakin neljä viikkoa, kun kuuli kipujen alkaneen jo heinäkuussa 2016. Noin kahdeksan viikkoa meni neliveto päällä, lopulta. Kivut jäivät Tampereelle - tai oikeammin sanottuna siirtyivät vasempaan lonkkaan.
Se on kakkostasolla, mutta kipuilee pahemmin kuin paha nelostaso oikealla. Ja tietenkin kepittely sai ranteiden nivelrikon vinoilemaan. Onneksi tuo lonkka vaihdetaan huhtikuussa ja Coxassa tietenkin.
Kipulääkkeillä ei ole ollut mitään vaikutusta mihinkään, onneksi olin selkäoperaatiota ennen opetellut hengitysharjoituksia.