Käsien nivelrikko, yleistä

Olen työikäinen ja käsien nivelrikko todettu pari vuotta sitten. Yleisesti kuulisin mielelläni vinkkejä mistä on apua kipuun ja pakotukseen, kuinka pärjäätte esim. päätetyössä ja mitä lisäravinteita/lääkkeitä käytätte. Lisääkö esim. säiden vaihtelut kiputiloja tms. Onko jotain mikä auttaa erityisesti…

Olen myös vielä työelämässä, nyt tosin jo yli vuoden ollut sairaslomalla. Nivelrikkoa todettiin ensin käsien alueella ja hieman myöhemmin polvissa ja varpaissa.
Kipuihin auttaa joskus parasetamoli tai ibuprofeeni, välillä tuntuu että paikallishoitona on parempi kylmägeeli-pussin(kiedottuna esim. pyyhkeeseen).
Leikkausten jälkeen on ollut kyllä pakko käyttää esim. tramadolia.
Sää vaikuttaa siten että lämpimällä olen kivuliaampi kuin kylmemmällä ilmalla.
Tsemppiä omahoitoon!

Olen ns. moninivelrikkoinen eli rikkoa nilkassa, polvissa, varpaissa ja sormissa sekä toisessa ranteessa. Uusia kohteita syntyy solkenaan. Kaksi vuotta ennen eläköitymistä jäin puolikkaalle työkyvyttömyyseläkkeelle työterveyshuollon hyvillä lausunnoilla. Työni oli viimeiset kymmenen vuotta esihenkilönä toimimista, joten päätetyötä oli paljon. Nyt siis eläkevuosia takana vajaat kaksi.
Mutta asiaan: kaikenlaiset lihasta vahvistavat harjoitteet kannattaa opetella, oli kyseessä sitten isommat tai pienemmät lihakset ja itse saan jomotuksiin apua 2-3 päivän Etoricoxib (60 mg) -kuurilla. Parasetamoli ei auta ja käsikaupan tulehduskipulääkkeet rasittavat vatsaa, kun silläkin suunnalla on ongelmia.
Matalapaineen kehittyminen korkeapaineen jälkeen aiheuttaa niveloirehdintaa. En harrasta talviuintia, mutta nivelet tykkää uimahallin kylmäaltaasta, missä pulahtelen useamman kerran pari kertaa viikossa tapahtuvalla vesijuoksureissullani.
Suosittelen myös työterveyshuoltoon menemistä ja hakemista Kelan nivelkuntoutukseen. Itse sain lähetteen, kun nivelrikkoni alkoi ja siitä oli todella paljon hyötyä monessa mielessä.

Hei.
Löytyykö keneltäkään nivelrikkoa kyynärpäästä?
Millä tutkimuksella se on diagnosoitu?

Hei vaan!
Minulla on nivelrikko oikeassa kyynärpäässä. Se todettiin perusröntgenkuvassa. Vertailukuvana oli aiempi kuva, joka oli otettu joskus 1990-luvulla. Silloin oli kipuoireita, muttei nivelrikkoa. Uudessa kuvassa näkyi selvät muutokset, etenkin olkaluun puolella.
Oireina on jomotus, joka pahimmillaan tuntuu olka- ja käsivarressa, rutina sekä liikevajaus ojentaessa ja koukistaessa. Oireet eivt ole jatkuvia. Kahden viikon tulehduskipulääkekuuri tarvittaessa auttaa pahimman yli.
Tsemppiä kipuiluun!

1 tykkäys

Hei ja kiitos vastauksesta! Täytyypä ottaa kuvantaminen lääkärin kanssa puheeksi. Samoin sinulle tsemppiä ja enempi kivuttomia päiviä :smiley:

1 tykkäys