Onko teillä kokemusta hiihtämisestä tekonivelen kanssa? Erityisen kiinnostavaa olisi tietää, miten hiihtäminen sujuu leikatun lonkan kanssa. Hiihtoahan suositellaan tekonivelen omaaville sopivana liikuntamuotona, mutta nimenomaan käytännön kokemus aihepiiristä kiinnostaa.
Jos olet hiihtänyt leikatulla lonkalla, onko se vaikuttanut siihen millä tavalla? Onko kipeytynyt tai rasittunut vai onko niin, ettei ole mitään negatiivista tullut? Hiihdätkö perinteistä vai luisteletko? Ja entä kaatuminen, se hieman pelottaa itseä. Leikkauksen jälkeen fysioterapeutti sanoi, että monenmoista voi tehdä ja liikkua, mutta kaatua ei saa. Ja kokemuksesta tiedän, että ennen leikkausta silloin tällöin pyllähdin mäissä .
Mieli tekisi ladulle nyt kun luntakin on etelä-Suomea myöten laduiksi asti. Pysyttelisin kyllä suhteelisen tasaisilla laduilla, en ole ennenkään ollut mikään kova laskemaan mäkiä tai valtavan pitkiä hiihtoja tekemään. Mutta sellaiset kohtuulliset rauhalliset matkat kiinnostaa, tasaisella varsinkin.
Minulla on tekonivel kummassakin lonkassa (2020 ja 2021). Pääasialliset liikuntamuotoni ovat kesällä pyöräily ja talvella hiihto. Hiihdän perinteistä, eikä tekonivelistä ole ollut mitään haittaa. Ylös kömpiminen kaatumisen jälkeen on vaikeaa, mutta se voi johtua iän mukanaan tuomasta kömpelyydestä.
Helka, kiva että kerroit kokemuksistasi. Onpa kannustavaa, että leikatulla lonkallakin pärjää laduilla ja ilmeisesti se voi kestää kaatumisenkin Perinteistä minäkin hiihtelen.
Itse asiassa kävin jo testaamassa tilanteen pienellä hiihdolla metsäladulla. Ei ainakaan lyhyestä matkasta ärsyyntynyt. Kaatumista varon silti, ettei käy köpelösti. Ylösnousu tupsahduksen jälkeen oli jo ennen leikkausta kömpelöä, iän tuomaa mullakin. Ja lisäksi monon irrottaminen siteestä voi maassa istuen olla vaikeaa, mutta sen teen sillä siteiden kiinni ollessa ylösnousu vielä hankalampaa.
Kun pääsisi järven jäälle suksimaan. Sitä odotellessa!
Sellainen rauhallinen hiihtely “diakonissatyylillä” (vanha vitsi ajalta kun luistelutyyli oli uusi juttu, ja sitten vanhan ajan hiihtoa alettiin kutsua “diagonaalityyliksi” – joku sitten sekosi kaksin verroin ja vaati diakonissahiihdon kieltämistä, ja toinen ilmoitti olevansa latuhiihtäjä diagonaalihousuissa) sopii ihan varmasti. Jos vauhti ei ole kova ja lumi pehmeää, niin ei se kaatuminenkaan ole vaarallista – jänöjussin mäenlaskua kannattaa välttää.
Lihakset voivat kyllä alkuun kipeytyä, kun ei ole ensinnäkään toviin hiihtänyt ja toisekseen lonkkaleikkauksessa ne lonkan lihakset käytännössä otetaan irti ja pannaan paikalleen, toipuminen ottaa väkisin tovin jos toisenkin.
Okei Laura, nuo termit olikin mulle ihan uutta. En ole kuullut diakonissa tai diagonaalityylistä aiemmin. Mut joo, perinteistä hiihdän, kokeillut olen luistelua ennen leikkausta mutta ei se omalta tuntunut.
Aion kyllä välttää jänöjussin tyyliä :). Joillakin reiteillä on melko hurjiakin mäkiä, mutta en nyt niille mene. Hiihtänyt olen joka vuosi ja taisin jopa hiihtää vielä pari kuukautta ennen leikkaustakin. Sikäli hiihto on tuttua ja nämä ladut samoin. Olen kuntouttanut itseäni leikkauksen jälkeen jumpalla ja vesiliikunnalla ja niitä paikat kestää hyvin. Mutta pidän myös ulkoliikunnasta ja talvisessa luonnossa hiihtäminen voi olla varsin mukavaa ja lisäksi hyvää, kokonaisvaltaista liikuntaa.
.
Perinteistä minäkin hiihtelen.