Monelle teistä on varmaan suorastaan tuputettu ammatillista kuntoutusta eläkeyhtiöstä tai kelalta. Mitä olette tykänneet? Onko hyödyttänyt? Onko 60v. paalu, jolloin ei enää tarjota kuntoutusta?
Minä kävin kuntoutuksessa alle kuuskymppisenä. En ensin ollut millääntavalla kiinnostunut siitä, mutta jälkeenpäin olin todella tyytyväinen, että menin kuntoutukseen. 3 viiden päivän jaksoa, suosittelen.
Minäkin olin kuntoutuksessa, 55 v. Oli antoisaa, innosti liikkumaan ja poiki ystävyyssuhteita. Suosittelen lämpimästi!
Mikä taho järjesti kuntouksenne? Poikiko kuntoutus esim. uutta ammattia ja asiallisen elannon tuovaa oikeaa työpaikkaa?
Olen lähes 60 ja ammatilliseen kuntoutukseen painostetaan, vaikka voimavaroja siihen ei nyt ole.
Ei mitään iloa ammatillisesta kuntoutuksesta, vetäjänä oli katja noposen firma. En kokenut saaneeni mitään apua, oli vielä korona aikaa niin kaikki hoidettiin puhelimen ja videopuheluiden kautta- meillä huonot yhteydet niin pätki koko ajan!
Tuo ihminen ei kuunnellut yhtään, kauheaa vauhtia vaan meni eteenpäin ja mitään apua ei tullut esim. työpaikkojen suhteen! Nauroi vaan, että itse sinun pitää työpaikat etsiä. Kehoitti menemään kaikki tehtaat läpi jos ottaisivat sinne… vaikka tiesi nivelrikko vaivoista, mutta ei tainnut kuunnella edes! Ystäväni sai toisen firman kautta apua kaikkeen, työpaikatkin ehfotettiin mistä sai valita!
Olisi pitänyt vaihtaa ihmistä, mutta kun ei vaan jaksanut niin lopetin kesken…
Omalla kohdalla työterveyshuolto oheisti tekemään töitä entiseen malliin, kunnes työkyvyttömyys oli ilmeinen. Sitten alettiin tuputtaa kuntoutusta.
Sitäkään ei työterveydessä osata kertoa, mitä ammatillinen kuntoutus tarkoittaa. Sanotaan vaan, että se voi olla mitä tahansa tuolijumpasta uuteen työpaikkaan.
Luultavasti olisin hyötynyt kuntoutuksista aikoinaan, kun diagnoosi tuli. Nyt on nivelet puhki ja ikää ihan liikaa ammatin vaihtoa ajatellen.
No mulla oli tarkotus saada apua uuden työn löytymiseen, työterveys oli samaa mieltä. Mutta näin nyt kävi, mulla varmaan sama juttu muutaman vuoden päästä että ikää liikaa!
Täällä huono kun edes luukulle terveyskeskukseen tms ei pääse jos et oo sairaanhoitaja! Se olisi ”helpompaa” kuin osastotyö, mutta kun ei niin ei sitten.
Työterveyshuolto ehdotti minulle Kelan kuntoutusta, kun työkyky alkoi huonontua. Yhdessä hoitajan kanssa tehtiin hakemus.
Ei poikinut uutta työpaikkaa, mutta vertaistukea ja uutta intoa kunnon ylläpitämiseen / kohottamiseen kyllä. Sitä kautta työssä jaksaminen parani. Ja nivelrikon oireet helpottuivat reiluksi viideksi vuodeksi. Nyt on polvi leikkauskunnossa.
Ymmärrän kyllä, että kovasti kipuilevat eivät jaksa innostua kuntoutuksesta. Ja varmasti korona-ajan kuntoutus on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Tsemppiä nivelkipujen kanssa painiville kohtalotovereille!!
Tuliko sinulle mitään rangaistusta kuntoutuksen lopettamisesta kesken ja miten elämäsi sen jälkeen järjestyi?
Ammatillisen kuntoutuksen sanotaan olevan vapaaehtoista, mutta ei siltä tunnu, kun painostetaan koko ajan.
Sen jälkeen olen ollut molempien lonkkien leikkauksessa, paljon sairaslomilla. Mitään karenssia ei tullut, kukaan ole edes kysynyt mitään - ei kela eikä keva!
Nyt olen menossa oppisopimuksella ”kokeilemaan” välinehuoltajan ammattia…
Nimenomaan kokeilemaan, sitten en tiedä mitä teen jos sekin on liika raskasta….
Omalla kohdalla tuo ammatillinen kuntoutus olisi pitänyt ottaa ohjelmaan vuosia sitten. Asiasta ei kuitenkaan puhuttu mitään, ennen kuin kyky entiseen työhön oli mennyt ja ikää oli mittarissa liki 60. Aika hullulta tuntuu lähteä enää kömpimään mitään uutta kohti.
Kyllä se hullulta tuntuu, että ensin teet fyysisesti raskasta työtä niin että terveys on mennyt ja ikää tuo 60 tai ylikin, ja sitten pitäisi alkaa uutta työtä. Ja/tai koulutusta!
Ja yleensä miksi ei voida keventää noita oppisopimus koulutuksia, mitä järkeä lähemmäs 60vuotiaana ensin lukea vuosi yleissivistäviä aineita ( kaikkea äidinkielestä luoviin toimintoihin ) ja sitten vielä 1,5 vuotts ammattiin liittyviä…
jos kerran on työvoimapula!! Ei voi ymmärtää…
2 tykkäystä
Eihän siinä mitään mieltä, eikä kohtuutta ole. Ajatella, että kuusikymppinen on juuri valmistunut upouuteen ammattiin. Hän kilpailee työnhaussa nuorison kanssa ja työikää on jäljellä pari kolme vuotta. Uudelleen koulutukseen poltetaan paljon rahaa ja muitakin resursseja.
Olen ajatellut, että olen viimeiset “työvuoteni” mieluummin vaikka työttömänä te-toimiston pompotettavana. Tässä iässä ei enää välitä yleisestä paheksunnasta. On tosiasia, ettei enää ole paukkuja leikkiä innokasta opiskelijaa - työeläkeyhtiön tai kenenkään muunkaan mieliksi.
1 tykkäys