Kipeät olkapäät

Odottelin lonkan tekonivelleikkausta viime kesänä, kun olkapäitä alkoi yht'äkkiä särkeä melkein enemmän kuin lonkkaa ja liikeradat olivat supistuneet. Kipu oli niin kova, että menin viikonloppuna yksityiselle ortopedille, joka totesi kummankin olkanivelen nivelrikon.

Tammikuussa tänä vuonna minut asetettiin huonommassa kunnossa olevan olkapään leikkausjonoon. Kipua olen yrittänyt hoitaa kylmäpakkauksilla, lääkkeettömillä kiputarroilla, lääkkeettömillä kipugeeleillä, nauhajumpalla ja vesijumpalla. Kerran pyysin myös kortisonipiikin, mutta sillä ei ollut vaikutusta.

Tällä hetkellä kipu on aika hyvin hallinnassa. Kaikista kokeilemistani konsteista joka-aamuinen nauhajumppa ja viikottainen vesijumppa tuntuvat minun kohdallani auttaneen parhaiten. Mikä sinua on auttanut?

1 tykkäys

Hei mikä nivel sinulla on kulunut olkapäässä ja millaista leikkausta suunnitellaan?
Itsellä ac nivel särkenyt (kulunut)yötä päivää 2 vuotta ja olen syönyt kaikki mahdolliset lääkkeet,tehnyt fysioterapiat,hieronnat,kiropraktikot,tns hoidot.Erityisesti yöt on kamalia.Leikkausta ei kukaan ortopedi näyttäisi haluavan tehdä jostain syystä,mutisevat vain ettei niistä ole hyötyä…En haluaisi tällaisenakaan loppuikääni olla,olen 61 v

Hei!

Kurjaa, ettet löydä apua särkyyn!

Minulla nivelrikko on GH-nivelessä. Tällaista tekstiä tietokonetomografian tuloksissa: “GH-nivelessä graavi artroosi, laajalti luu luuta vasten -tilanne, kaudaalisesti osteofyyttinokkaa, glenoideum on kovertunut. Subkondraalisia kystia ja skleroosia GH-nivelessä.” Lähetteestä ei näy, millaista tekoniveltä suunnitellaan.

Tsemppiä rankkaan tilanteeseesi!

Minulla nivelrikko myös olkapäässä, sekä AC- että GH- nivelessä. Toinen jo leikattu noin 2v sitten ja toinen leikataan syyskuun lopussa. Kipu olkapäässä aivan järjetön, ei auta kipulääkkeet ( ei edes todella vahvat polvileikkuksen jälkeiset) eikä mikään lääkkeetön tuo apua. Ainut josta hetkellisesti apua saanut on kortisonipistos, joskaan vaikutus ei muutamaa viikkoa kauemmin kestä mutta sekin helpotus on kultaakin kalliinpaa näissä kivuissa. Onneksi pian saa helpotusta, 11kk leikkausjonossa.

Auts, kuulostaa tosi kurjalta! Särkylääkkeestä, edes opioideista, ei minullekaan ollut juuri apua. Silloin kun oli ihan sietämätön kipu, minua auttoi, kun meni sänkyyn selälleen ja pani käden niin, ettei siihen kohdistunut mitään painoa tai jännitystä. Nyt on ollut jo kolmisen kuukautta hyvä tilanne. Kyljellä en pysty nukkumaan, mutta selälläni kyllä, vaikka muutaman kerran yössä kyllä herään särkyyn. Oletko jonossa pääkaupunkiseudulla? Minulle sanottiin pari viikkoa sitten, että menee ensi vuoden puolelle, jonot ovat niin pitkiä ainakin Helsingissä. Olen nyt odottanut vajaa 8 kk.

Kiitos vastauksista,kortisonia on minullakin pumpattu olkaniveleen,siitä max 2 kk rajallinen apu.Hermostuttaa… Päivät menee jotenkin mutta yöt kauheita.Ainoa asento tosiaan selinmakuulla tyyny käden alla mutta minäpä en osaa nukkua selin! nyt makaan aina vasemmalla kyljellä (oikea olkapää kipeä) ja vasenkin olkapää alkanut vähän oirehtia …täytyy varmaan kohta ruveta nukkumaan nojatuolissa…

Olkapää leikattiin OYSissä marraskuun lopulla, jonotusaikaa tuli 13kk. Todella hyvin toipunut leikkauksesta, ne raastavat järkyttävät kivut on historiaa. Toki leikkauksen jälkeisiä kipuja on edelleen, minulla iana menee pidemmän kaavan mukaan kun kipukroonikko olen. Tuntuu että hieman helpompi toipuminen ollut verrattuna toiseen, käden käytön aloitin aiemmin. Liikaa varmasti tullut tehtyä välillä ja se toki tuntuu sitten. Jossain vaiheessa oli käsivarressa järkky kipu joka tuli väärän liikeradan vuoksi, kipu tuntui lihaksessa, tuntui kuin lihas repeytyisi kun kättä liikutti. Mutta sekin jo historiaa mutta tosiaan ihan eri tavalla voivat toipua. Välillä tosiaan unohtaa että leikkaukseta aikaa vain noin 2,5kk, eli todella tyytyväinen olen.

1 tykkäys